Klinikalle jaettu tuki

Tuemme Syöpäklinikkaa potilaiden ja heidän läheistensä toivomusten pohjalta. Syöpäklinikan Tukijoiden hallitus päättää keräysvarojen käytöstä ja lahjoitus- ja avustuskohteista. Teemme myös yritysyhteistyötä, joka mahdollistaa useampien lahjoitustoiveiden toteuttamisen.

 

hoitopalaveri-1


Ammattiliitto Pron rahalahjoitus

Yhdistyksemme on kiitollisena vastaanottanut merkittävän rahalahjoituksen Ammattiliitto Prolta.

Ammattiliitto PRO lahjoitti nyt huhtikuussa toimintamme tukemiseksi 600 euroa. Yhdistys kiittää ja toivoo, että Pron esimerkki johtaisi siihen, että muutkin ammattiliitot ja järjestöt katsoisivat voivansa ja haluavansa toimintaamme tukea.

Tukirahoilla muistamme niin henkilökuntaa kuin potilaita pienin tavaralahjoin tiettyinä päivinä. Tällaisia on tänä vuonna ollut mm. kansainvälinen naistenpäivä 8.3., jolloin lahjoitimme kaikille naispuolisille potilaille sekä henkilökunnalle lahjoitusvaroilla ostamamme ruusut. Lisäksi lapsipotilaita muistamme lahjoitusvaroilla ostamillamme tarra-arkeilla, hyvin menneen sädehoidon hoitojakson päättyessä.

Jokainen lahjoitus yhdistyksemme toiminnan mahdollistamiseksi on todella merkittävässä roolissa. Kiitämme.


Ammattiliitto Pron rahalahjoitus  »
SYTOMYSSYJÄ JA PALJON MUITA NEULEITA  »
Naistenpäivän ruusuja ja suklaata  »
Syöpäklinikan Tukijat ry ja Fazer ilahduttivat Syöpäkeskusta Maailman syöpäpäivänä 2023  »
Joulukukkia Syöpätautien klinikalle  »
Tukijoille rahalahjoituksia  »
Maailman syöpäpäivä 4.2.2022 Fazer yhteistyö  »
Yritysyhteistyö Accountorin kanssa jatkuu  »
Kesko lahjoitti kuntoilulaitteita  »
Kudontatöitä Sytomyssy-HUS-ryhmältä  »
Kahviautomaatti Selecta Oy:ltä  »
Leluja lapsipotilaille Amo Oy:ltä  »
Hufvudstadsbladet potilaille  »
Valoa-konsertin tukijat  »
Dr Wolffin ja Apu-lehden lahjoitus syöpätutkimukseen  »
Kirkasvalolaitteita Philips Finland Oy:ltä  »
Tablettitietokoneita Dell Finlandilta ja F9 Distributionilta  »
Aikakauslehtiä Otavamedialta  »
Joulukukkia Pakilan Kukkatalo Oy:ltä  »
Kirjoja potilaille Teos-kustantamolta  »
Uusi ilme sädehoito-osaston istuimiin  »
Kumitukulta vappupalloja osastoille  »
Neljä stipendiä henkilökunnalle  »
Sängyt sähkösäätöisiksi Rochen tuella  »
Sähkökäyttöisiä sänkyjä Merivaara Oy:ltä  »
Kylmäkypäriä hiustenlähtöä vähentämään  »
Lahjoja lapsipotilaille, kahvilippuja ja kukkalahjoituksia  »
Stipendejä henkilökunnalle  »
Hoitotuoleja Rochen tukemana  »
Lahjoja lapsipotilaille Oy Suomen Lego Ab:ltä  »
Aikakauslehtiä: A-Lehdet, Sanoma Magazines ja Bonnier Publications  »
Tilojen koristelua juhla-aikoina  »
VeinViewer-laite hoidon avuksi  »